Kisaraportti ultrajuoksun MM-kisoista Torinosta

Eli selitys siitä miksi Annin juoksu onnistui paremmin kuin olimme edes uskaltaneet kuvitella tai toivoa

Vaimoni Anni osallistui 11.4–12.4.2015 Torinossa järjestettyyn 24 tunnin ultrajuoksun MM- ja EM-kilpailuun. Toimin itse Annin huoltajana kisoissa. Tässä kisaraportti matkastamme ja kisasta.

Matkustimme Annin kanssa Torinoon jo vähän vajaa viikkoa ennen kisastarttia, jotta Anni saisi riittävästi lepoa ja jotta pahin lentokoneen aiheuttama turvotus menisi ohitse. Matkustimme Torinosta Alpeille, Sauze d’Oulx nimiseen 1,5 km korkeudessa olevaan alppikylään, jossa teimme vielä muutamia kevyehköjä (mielipidekysymys!) treenejä ja rentouduimme ennen kisaa.
Palasimme Alpeilta takaisin Torinoon kolme päivää ennen kisaa totuttelemaan lämpöön ja harrastamaan kisaan valmistavaa shoppailua. (Shoppailu tuntui toimivan Annille valmistelevana treeninä ja kumma kyllä huoltaja ja huoltajan lompakko olivat myös tässä lajissa tarpeellisia!)

Torstaille ennen kisaa olimme sopineet Torinossa tapaamisen ultrajuoksija Noora Honkalan ja hänen huoltajaisänsä Jarkon kanssa lentokentälle. Menimme lentokentältä kisan järjestäjän lounaalle, joka sisälsi lähinnä pastaa ja leipää. Tulimme Nooran ja Annin kanssa siihen tulokseen, että ennen kisaa täytyy saada itselle sopivampaa ruokaa ja löysimmekin erinomaisen, paikallisen ravintolan, jonka ruokalistalta löytyi risottoa ja salaattia. Ei tankkauspastaa, ei turvotusta, ei imeytymisongelmia. Ruokavaliolla on suuri merkitys kisan onnistumiseen ja päätimme panostaa siihen ennen kisaa.
Pidimme Suomen joukkueen kanssa useita palavereja kisasta ja mietimme optimaalista huoltoa, jolla kaikkien juoksijoiden erikoistoiveet voitaisiin kisan aikana toteuttaa. Oikeastaan lähinnä veden tarve yllätti kaikki huoltajat kisan aikana. Muu huoltaminen sujui hyvin suunnitelmien mukaisesti.

Kisan juoksukierros oli 2 km pitkä ja jokaisen kierroksen jälkeen Juoksijalle oli juotettava ja / tai syötettävä jotain. Tämä syöttäminen on tehtävä melkeinpä jopa väkisin! Tärkein ajatuksemme meillä oli tunnin huollon jakaminen neljään osaan, joista jokaisella on tarjolla nestettä ja parilla huollolla energiaa jossain muodossa. Kuitenkin tärkeää oli sokereiden minimointi ensimmäisen 12 h aikana.
Meidän juoksusuunnitelmassa oli myös tärkeää, että Anni ei pysähdy missään vaiheessa huoltopisteelle, ellei ole aivan pakko. Ja uskokaa tai älkää – tämä toimi! Anni ei missään vaiheessa ollut yli 10 sekuntia huoltopisteellämme! Tämä oli mahdollista vain, koska olimme etukäteen suunnitelleet juoma- ja ruokasyklin. Totta kai tähän tuli muutoksia huoltopisteellä, jossa oli melkoinen hässäkkä. Lähinnä huusimme kovaan ääneen mitä annan ja mitä Anni haluaa seuraavalla kierroksella. Välillä kävin juoksemassa reitin varrelle ja kysymässä mitä haluat. Ennakkotieto oli tärkeää, koska huoltaminen sai tapahtua ainoastaan parin metrin levyisellä alueella huoltoteltan kohdalla.

Sanomattakin on selvää, että jos juoksijalle halutaan hyvä tulos, huoltaja on hereillä saman 24 h ja mieluiten huoltopaikalla jo ennen juoksijaa valmiina antamaan juoksijalle juuri ne herkut, jotka sillä kierroksella maistuu.

Olimme suunnitelleet Annille 195 km tasaisen vauhdin suunnitelman. Anni on ultrajuoksijana siitä erikoinen, että hän pystyy juoksemaan tasaisen kovaa koko juoksun ajan. Lähdimme matkaan siis varovaisesti ja tarkoituksella hitaampaa kuin muut joukkueesta. Ultrajuoksua juostaan monilla eri taktiikoilla ja moni haluaa kerätä kilometrejä paljon juoksun alkuvaiheessa, mutta hyytyy loppuun. Kerroin Annille tiukat raamit ja korostin, että kovempaa kuin 6 min/km ei saa juosta missään vaiheessa. Toinen tärkeä asia oli se, että jokainen 2 km kierros sai huoltoineen kestää vain 15 minuuttia. Anni piti tästä todella tarkasti kiinni. Vain kerran jouduimme rauhoittelemaan hänen vauhtiaan. Uskomatonta kyllä, Anni uskoi ja totteli!

Kehuin Annia ensimmäisen 8 h tunnin aikana valtavasti kylmistä hermoista. On todella vaikeaa juosta alussa riittävän rauhallisesti. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin iltapäivän kuumimpina tunteina. Tässä vaiheessa Anni oli kokonaiskisassa sijalla 87. ja Suomen joukkueen naisista kuudentena. MM-kilpailu on jännittävä paikka ja siellä omaan juoksuun keskittyminen ei ole helppoa. Hyvin helposti lähtee liian kovaa ja kaikki menee siksi puihin.

Valitettavasti 10 h kohdalla tuli juoksussa takapakkia! Ultraystävämme Noora Honkala joutui jättämään pelin kesken. Hän ei vaan ollut vielä palautunut huikeasta muutamaa viikkoa aiemmin olleesta Espoon 24 h juoksusta ja N23-sarjan maailman kaikkien aikojen parhaasta sisäratatuloksesta. Keskeytys oli ainoa järkevä, vaikka harmittava ratkaisu. Harmi, että Noora oli ulkona! Upea juoksija ja mahtava muita ajatteleva ja kannustava ihminen! Hänen kaltaistensa juoksijoiden avulla yhä useampi innostuu ja pääsee mukaan tähän upeaan lajiin. Anni otti kuitenkin hyvin tiedon Nooran keskeytyksestä ja jatkoi omaa kisaansa.

10 h kohdalla Anni oli nostanut sijoitusta ja oli kisassa sijalla 82. Tässä vaiheessa havahdun – Apua! Anni meni jo! Kun olen valmistelemassa juomaa ja laskemassa kierrosaikoja, Anni juokseekin jo pisteen ohi etuajassa. ”ÄLÄ NUKU ENÄÄ HUOLTOA TAI TULEE PENALTTIA!” saan pienen leikkisän huomautuksen.
Uskoin Anniin alusta asti. Tiesin, että oma ennätys tulee aivan varmasti. Olemme pystyneet tekemään tehokkaita yhteistreenejä ja oppineet kisaruokavaliosta aivan uudenlaisia asioita jopa kuluneen vuoden aikana. Myös juoksukoulumme ohjaajan Tomi Villilän 24 h menestyksen jälkeen tiesimme, että harjoittelu ja valmennuksemme on oikealla tiellä.

Päivän kuumuuden hellittäessä ja illan viilentyessä Annin juoksu jopa helpottuu vaihe vaiheelta. Minulla on ollut jo pitkään ajatus 12 h kohdalla isommasta ravintotankkauksesta. Kuitenkin aiempi ajatus siitä, että silloin Anni pysähtyy pidemmäksi aikaa syömään, osoittautuu vääräksi metodiksi. Koskaan juoksun aikana ei saa syödä liikaa kerrallaan, koska keho ei pysty käyttämään energiaa paljoa kerrallaan.

Halusin Annille riisiä 12 h kohdalla. No miten se sitten onnistuu vieraassa maassa kesken ultrahuollon? Lähetin joukkueemme nuorimman huoltajan Eetun hakemaan meille riisiä ravintolasta. Tämä osoittautuu vaikeaksi tehtäväksi, koska kukaan ei läheisessä ravintolassa puhu englantia. Kirjoitin nopeasti lapun englanniksi ja lähetin Eetun pyytämään käännösapua Italian huoltopisteeltä. Tämä onnistui ja käännös saatiin. Eetu saatiin Italiaksi kirjoitetun lapun kanssa hakemaan riisiä ravintolasta. Riisi maksoikin huikeat 3 euroa!
En itse uskaltanut poistua huoltopisteeltä minnekään, koska huolsin samalla myös toista juoksijaa, Pertti Kalliolaa, joka juoksi myös aivan huikean 210,5 km juoksun, päästen lähellä M65-miesten maailmanennätystä.

Minulla oli suoraan sanottuna minuuttiaikataulu nuo 24 h (ja välillä jopa sekuntiaikataulu). Onneksi meillä oli kolmen hengen huoltotiimi, joka tuki toisiaan tarpeen tullen. Päätin syöttää riisiä Annille paperimukeista vähän kerrallaan. Komensin Annia, että ”Silloinkin kun syöt, olet liikkeessä”. Vähän niin kuin mongolit ratsailla aikanaan. Välihuomautus: myös Mongolialla oli yksi juoksija mukana! Tämä toimi loistavasti. Riisi on erittäin neutraalin makuista, ja siitä saatava energia imeytyy pikkuhiljaa. Anni kertoi varsin terhakkaan ääneen palautteen riisistä: ”ENSI KERRALLA SIIHEN PALJON VETTÄ!!” Tämä oli hyvä idea ja riisin syöminen nopeutui huomattavasti. Tästä eteenpäin Anni söi arviolta 300–500 g riisiä seuraavan 10 h aikana.

Monesti 12 h kieppeillä kamelinselkä taittuu ja juoksu alkaa vain hidastumaan pikkuhiljaa. Anni sen sijaan vitsaili ja heitti aina pilke silmäkulmassa juttua huoltoteltalla. Oli pahus vie löytänyt norjalaisen miehen, jonka kanssa juoksi samaa matkaa. Oli sovittu jo juoksutreffitkin Osloon! Huoltopisteellä Anni muisti huudella siitä joka kerta! Kerroin kieltäväni juoksutreffit ja repiväni Annin passin salaa. Toisaalta, olin myös itse löytänyt saksalaisen Ingridin, jolle huutelin mielenvikaisia kannustuksia siansaksaksi tyyliin ”Weiter Weiter wie ein Zug” sekä myöskin oman norjalaisen, joka huuteli takaisin suomeksi ”yksi, kaksi, kolme, sauna, prkl!!”. Itse toki en saanut valitettavasti juosta näiden naisten mukana!

Yön aikana alkoi pikkuhiljaa tulla selväksi, mikä on homman nimi ja kuka täällä määrää. Olin kyllä aavistellut sitä jo pikkuhiljaa Annin määrätietoisista ja jopa poikkeuksellisen huonoista taisteluvitseistä. 12 h kohdalla Annilla oli koossa 105, 7km. Ja mikä pahinta kaikessa, Anni ei ollut ollenkaan hiipumassa, vaan ajatus oli pitää jotakuinkin samaa tahtia karuun loppuun asti! Tässä vaiheessa Anni alkoi pikkuhiljaa nousta tulosluettelossa, sillä 12 h jälkeen karkeasti 90% juoksijoista alkaa joko hiipua pikkuhiljaa tai seinä tulee täysin vastaan. Annin vauhti vaan pysyi samana. Omassa ultrajuoksuajattelussa voisi jopa sanoa, että tahti kiihtyi. Sillä tasaisen vauhdin ylläpitäminen näin pitkässä kisassa vaatii koko ajan enemmän ja enemmän koneelta.

13 h kohdalla Anni oli nostanut jo sijoitustaan sijalle 69. ja Anni oli neljänneksi pisimmällä suomalaisista naisista. 15 h kohdalla sijoitus oli jo 58. Pystyimme tässä vaiheessa seuraamaan juoksun etenemistä ainoastaan tilastolukujen perusteella, koska stadionilta katkesivat sähköt. (Kisa siis juostiin 1,6 km kierroksena stadionin ympäri, ja stadionilla 400m, jossa myös huolto tapahtui.) Sähköjen katkeaminen ei Annia haitannut vaan hän jatkoi etenemistä tasaisesti eteenpäin. Nightime is the right time! Saan Annin siskolta Eevalta kannustusviestin: ”kerro Annille: Peto on irti!” Peto on irti, Torinon yö on pimeä. Anni on armoton. Anni ei stadionin pimeyteen ota otsalamppua. Se ei sovi pedon kuosiin.

16 h kasassa ja vauhti vaan pysyy ja pysyy! Muut hiipuvat, Anni taistelee! Anni on suomalaisnaisista kolmantena. Tässä vaiheessa alan todella uskomaan jo 200 km ylitykseen! Myös muut joukkueesta uskovat siihen! Vain 7 naisjuoksijaa Suomessa on koskaan pystynyt tähän! Miten käy? Anni uskoo olevansa nippa nappa ennätysvauhdissaan eli 174 km vauhdissa.

17 h juostu ja Anni nostaa sijoitustaan. Hän on toinen suomalaisista naisista. Anni haluaa mp3-soittimen, josta tulee vain huonoa musiikkia. Se siivittää Annia vain entisestään. Anni ei vieläkään ymmärrä kuinka kovassa vauhdissa on.

18 h: Yhä levottomammaksi menee! Anni painaa kuin vesikauhuinen piisami ja nousee mustana ponina alun perin joukkueen heikommalta tilastotulokselta Suomen naisten kärkeen! Anni on tässä vaiheessa sijalla 41 armottomassa kansainvälisessä kisassa, jossa on mukana maailman kovimmat ultrajuoksijat.

19 h: Anni nousee sijalle 38. ja taistelutahtoa löytyy kuin Kannaksella aikoinaan! Vain kypärä puuttuu.

20 h: Tauko paikallisessa Bajamajassa. Anni ajattelee etukäteen pahinta mahdollista – bajamajojen kunto on ruokoton. Sinne meneminen on karmiva kokemus. Paljonko menee aikaa hukkaan jonottaessa vuoroa? Aika kuluu… Anni tulee takaisin huoltoon – edelleen sija 38. Nopea varikkopysähdys toimii! EDELLEEN VAUHDISSA! Joukkueen huoltaja Hannu tulee kanssani huutamaan Annille: ”Juokse Anni, juokse, 200 km tulee!” Pääset ikuisiksi ajoiksi tilastoihin! Sitä ei voi kukaan ottaa pois, eikä kiistää sitä, että olet aika pahuksen kova juoksija! Noora Honkala tulee takaisin kisapaikalle auttamaan huollossa ja tsemppaamaan Annia. Ei yhtään katkeruutta, pelkästään hyvää fiilistä Annin puolesta. Mistä näin upeita ihmisiä oikein tulee?

21 h: Lainaus, Ultrajuoksu.fi -sivustolta ”Liukka alkanut liitää kuin siivillä, kun 200 km siintää edessä. ”

22 h: Sijoitus nousee edelleen, sijoitus on 34. Pakko kävellä enimmäkseen, vatsa ei muuten kestä. Powerwalk toimii, Anni kävelee alle 8 min/km !!!

23 h: 195,7 km kasassa. Tunnissa pitää saada enää kasaan reilut 4 km! Se tulee onnistumaan! ”ONKO MAHDOLLISTA, ONKO SE MAHDOLLISTA?? ” huutaa Anni. Huudan, että ”ON, TULEE VARMASTI! USKO SIIHEN!” Viimeinen tunti alkaa. Juoksu ei vieläkään onnistu vatsan takia. Mutta Anni kävelee kuin Kononen kovina päivinään. Taisteluhymy on ankara. Asenne on käsittämätön. 23 h kovaa runttausta takana ja Annin pää kestää. Aivan mieletöntä!
23 h 20 min: Annia ei kuulu Stadionille aikaan, jolloin laskin, että hänen pitäisi tulla. Alan hätääntymään. Ei kai mitään ole sattunut. No, EI TIETENKÄÄN! Olen vain Urpo! Laskin taas väärin! Anni tulee aivan oikeaan aikaan radalle! JEE! SE onnistuu sittenkin! Powerwalkkia, powerwalkkia. Annin kädet heiluvat kuin saksassa 30-luvun loppupuolella!

n. 23 h 40 min: Taas kierros täynnä. 200 KM RIKKI! 100 kierrosta juostu! PIMEÄÄ! VIELÄ KERÄTÄÄN BONUSTA PÄÄLLE ! Huoltaja-valmentaja-aviomies on aivan sekaisin, kaikissa persoonoissaan! Anni saa itselleen nimikoidun kartion merkitsemään lopetuskohtaa tarkan kilometrimäärän laskemista varten! Kerään äkkiä huoltotavarat kasaan tässä välissä.

23 h 55 min: ANNI ohittaa vielä kerran huoltopisteen. Yli 201,7 km kasassa. Viimeiset minuutit alkavat. Anni ohittaa huollon ja huutaa: ”POIMITHAN MUT SIELTÄ SIT”. Lupaan poimia. Lähden juoksemaan ulos Stadionilta. Minulla on noin 14 kg huoltokamaa selässä ja käsissä. Ei ole helppoa ylittää aitoja näillä varusteilla!
23 h 59 min: Pamaus! Viimeinen minuutti. Juoksu jatkuu. Olen eksynyt matkalla ulos stadionilta jonnekin stadionin huoltoalueelle. Valitsen äkkiä uuden reitin. Reidet ja kädet hapottaa itselläkin. Missä on Anni?

24 h: Toinen pamaus! Kisa loppuu! Löydän reitin ulos stadionilta. Missäköhän Anni on? Lähden juoksemaan reittiä vastapäivään.

24 h 4 min: Anni löytyy! Anni hymyilee! Anni ei tiedä vielä edes olleensa kovin suomalainen nainen. Viiden minuutin selittämisen jälkeen Anni alkaa vihdoin tajuta mistä on kyse!

Lopputulos on 202,444 km ja 34. sijoitus maailman parhaiden juoksijoiden joukossa. Tämä oli Annille vasta toinen 24 h juoksu koskaan! Miten tämä on edes mahdollista? Treenimme ja metodimme on purrut kuin vesikauhuinen terrieri iskee posteljooniin. Ruokavalio on tehonnut myös. Annin rautaiset hermot ovat puskeneet hänet läpi aivan uskomattomalle uudelle tasolle! Anni on juossut 8. kovimman tuloksen, mitä suomalainen nainen on juossut koskaan!

200 km rikkominen oli Annille ja minulle pitkän ajan tavoite, johon molemmat olisimme uskoneet ehkä 2-3 vuoden harjoittelun päästä. Olen niin kiitollinen Annille, koko Suomen huoltotiimille, tapahtuman järjestäjille kuin treenikavereille. Kiitos mahtavalle ultrajuoksijalle Jari Tompolle kofeiinitableteista ja nenäliinoista Annille. Kiitos joukkueen johtaja Jaana Tomppo koko karjalaumamme ohjaamisesta ja kaikista vinkeistä. Ja kiitos kaikista aiemmin mainitsemistani toimenpiteistä! Me oltiin tiimi! Me oltiin todellisia leijonia! Tämä oli aivan uskomatonta! Olen niin ylpeä vaimostani!

MIKKO LIUKKA