Riitta Paasion 100 km Suomen ennätyksen lisäksi Wihan Kilometreillä syntyi toinenkin ultrajuoksun SE-tulos. Harvemmin kilpaillulla 50 km matkalla KU-58:n Sanna Kullberg alitti ensimmäisenä suomalaisnaisena neljän tunnin rajan reippaasti juosten uusiksi SE-numeroksi 3.47.25.
Vuonna 2010 maratonin Suomen mestaruuden ja lisäksi useita himmeämpiä mitaleja sekä radalla että maantiellä voittanut Kullberg on kuulunut vuosien ajan kotimaan kestävyysjuoksueliittiin, joten tulos ei ollut järisyttävän suuri yllätys vaikka helsinkiläinen onkin viime vuosina jättänyt tavoitteellisemman juoksuharjoittelun vähemmälle.
Ultrajuoksu.fi otti SE-naiseen yhteyttä haastattelun merkeissä.
1. Sanna Kullberg, KU-58: Kerro vähän taustoistasi.
Olen 40-vuotias oululaislähtöinen luokanopettaja. Asuinpaikkani on Helsinki. Olen harrastanut yleisurheilua ihan pienestä pitäen. Kestävyysjuoksu valikoitui lempilajikseni noin 14-vuotiaana, ja olen kisannut juoksussa siitä lähtien.
Alkuun pisimmät matkat olivat 800m ja 1500m, mutta iän karttuessa siirryin hiljalleen juoksemaan myös pitempiä matkoja. 2000-luvun alkupuoliskolla päämatkani oli 3000m esteet, mutta valmentajani Anneli Nummela rohkaisi minua keskittymään maratonille. Annelin taitavassa valmennuksessa kehityin usean vuoden ajan. Ennätykseni pitkillä matkoilla olen juossut vuonna 2010 (10km 35.22, puolimaraton 1.17.42 ja maraton 2.46.44), jolloin voitin myös maratonilla Suomen mestaruuden.
Kolme vuotta sitten lopetin ohjelmoidun valmentautumisen, koska halusin harrastaa monipuolisemmin, ja motivaatio kovaan harjoitteluun alkoi hiljalleen hiipua. Aika pian kuitenkin huomasin, että innostus kestävyysurheiluun roihusi edelleen, ja harjoitustunteja viikkoon alkoikin tulla jopa enemmän kuin puhtaasti juoksijana.
2. Olet moninkertainen SM-mitalisti radalta ja maantieltä ja sinut tunnetaan erittäin monipuolisesta harjoittelusta ja lajivalikoimasta. Huhuja kiinnostuksestasi ultrajuoksua kohtaan olen kuullut useiden vuosien ajan, joten debyttisi ja tuloksesi eivät varsinaisesti tulleet yllätyksenä, mutta kysytään silti: mikä sai sinut kokeilemaan ultrajuoksua?
Olen aina nauttinut eniten pitkistä, aerobisista harjoituksista. Usein olen myös huomannut, että pitkissä harjoituksissa (esimerkiksi pyörälenkillä) ensimmäiset kolme tuntia saattavat olla hyvinkin nihkeitä, mutta sitten olo paranee ja alkaa kulkea. Tästä on tehty johtopäätöksiä harjoituskavereiden kanssa, että ultrajuoksu saattaisi sopia minulle.
Pari maastoultraa olen kokenut jo aikaisemmin, mutta tosiaan puhtaasti rata- ja maantiejuoksutaustalla olen ollut hankaluuksissa teknisessä maastossa. Juoksu on minulle myös hyvin sosiaalinen harrastus, ja monet treenikavereistani kilpailevat myös ultrajuoksussa. Sieltä sitä kipinää olen myös saanut.
3. Kilpailuraporttisi mukaan väliaikasi pysyivät erittäin tasaisina koko viisikymppisen ajan vaikka lopussa luonnollisesti oli vaikeaa. Oliko hyppy maratonilta 50 km:lle vaikeampi fyysisesti vai henkisesti?
Itse asiassa tilanne tänä syksynä oli enemmän sellainen, että maratonille olisi ehkä ollut korkeampi kynnys lähteä kuin 50 km:lle.
Minulla on ollut vuoden aikana ”kilpakuntoilullisia” tavoitteita myös hiihdossa (Terwahiihto 70 km) ja pyöräilyssä (mm. Forssan pitkä combo), joten juoksutreeni on jäänyt vähemmälle kuin koskaan. Harkkapäiväkirjani tietää kertoa, että juoksua on tänä vuonna tullut vain noin 2100 km.
Olen juossut puolimaratoneja 1.25-aikoihin, mutta jalat ovat kipeytyneet niistä tavallista enemmän, koska iskutusta ei ole treeneissä ollut riittävästi. Niinpä tiesin, että asfalttimaratonilla saattaisin olla tämän asian kanssa hankaluuksissa. Wihan 50 km alkoikin siis tuntua maratonia houkuttelevammalta, koska sitä ei tarvitse juosta kokonaan asfaltilla, ja matkavauhdinkin saisi säätää hieman maratonia rauhallisemmaksi.
Sekä pyörän selässä että rinkka selässä on tänä vuonna tullut tehtyä pitkiä päiväpuhteita, joten henkisesti noin neljän tunnin suoritus ei ajatuksena tuntunut ollenkaan pahalta – eikä se sitä ollutkaan.
4. Teitkö etukäteen energiatankkausta ja miten kilpailunaikainen tankkauksesi onnistui?
En tehnyt varsinaista tankkausta, mutta kisaviikolla harjoittelin hyvin kevyesti (maanantaina vesijuoksin ja keskiviikkona ja perjantaina tein 7km:n kevyen aamulenkin – muuten lepoa) ja söin hiilihydraattipainotteisesti sekä join paljon.
Kisan aikana join vain vettä ja otin viisi energiageeliä sekä muutaman glukoosipastillin. Energia riitti oikein hyvin. Mutta nälkä on kyllä vaivannut kisan jälkeen. Vielä sunnuntaiyönäkin kurniva maha herätti aamuyöstä puuron keittoon.
5. Facebookissa lupasit jo ensi vuonna tuplata juoksukilometrit ja kilpailumatkan, joten vuonna 2016 voidaan siis odottaa 100 km debyyttiäsi?
Se oli huumorilla heitetty kommentti, mutta kyllä satasta olisi mukava kokeilla vaikkapa jo ensi vuonna. Tämän vuoden juoksukilometrit pystyisinkin tuplaamaan, mutta silloin pitäisi malttaa vähentää muita lajeja.
6. Vuoden 2016 ultrajuoksun kansainvälisten arvokilpailujen ajankohtaa ja kilpailpaikkaa ei ole vielä julkistettu, mutta IAU:n alustavan kalenterin mukaan ensi vuoden ohjelmassa on 100 km MM-kilpailu, todennäköisesti syksyllä. Kiinnostavatko maajoukkue-edustukset ultrajuoksussa?
Totta kai kiinnostaa, jos minut joukkueeseen valittaisiin ja kokisin itse olevani hyvin harjoitellut. Varsinkin joukkuekilpailu olisi äärimmäisen motivoiva. Ultrajuoksu-porukoissa tuntuu myös olevan mukava henki, joten sekin tietysti lisää kiinnostusta.
7. Kerrotko lyhyesti harjoittelustasi? Teet runsaasti harjoittelua muutenkin juosten, esim. fillarilla ja hiihtäen. Mitä kaikkea muuta harjoitteluusi sisältyy?
Harjoituspäiväkirjan merkinnät kertovat, että tänä vuonna olen juossut 2100 km, pyöräillyt 6300 km ja hiihtänyt 1000 km. Viikkotasolla olen pyrkinyt siihen, että viikkoon sisältyisi 1-2 vk-harjoitusta sekä pitkä lenkki. Lisäksi pyrin palauttelemaan vesijuoksulla kerran viikossa. Vk-harjoitukset teen pääsääntöisesti juosten sekä kesällä että talvella. Pitkän lenkin teen hyvin usein kesällä maantiepyörällä ja talvella hiihtäen. Juoksen ja pyöräilen myös työmatkaani, joka tosin on suorinta reittiä vain reilu 5 km.
Uuden kauden kynnyksellä olen miettinyt, että panostaisin nyt talvella hieman voiman hankintaan, ja ottaisin viikottaisen lepopäivän mukaan ohjelmaan. Olen varmaankin siitä tyypillinen kestävyysurheilija, että harjoitteleminen on helppoa, mutta lepääminen ei aina niinkään.
Kiitokset Sannalle haastattelusta!
JARI TOMPPO