Evangelisti

Michele Evangelisti

Michele Evangelisti (ITA, s. 1980) osallistuu paitsi ultrakisoihin myös pitkiin yksinjuoksuihin. Viimeksi hän juoksi Australian halki.

Hän juoksi Australian halki pohjois-eteläsuunnassa Darwinista Adelaideen. Matkaa kertyi 3113 km, ja aikaa meni 45 päivää. Matkaa kertyi keskimäärin 69,2 km päivässä. Kenkäpareja kului kahdeksan. Ilman lämpötila oli välillä 13-51 C. Huoltajia oli matkassa kolme, joista yksi oli fysioterapeutti ja yksi valokuvaaja.

Across Australia

Juoksu alkoi 13.11.2016 Darwinin kaupungintalolta. Adelaideen hän saapui 27.12.2016. Juoksulla kerättiin myös varoja hyväntekeväisyyteen, selkäydinvammaisten auttamiseen keskittyvälle järjestölle Associazone Unita Spinale Niguarda.

Nuorempana Evangelisti harrasti karatea ja rugbya. Sen jälkeen soutua ja sitten juoksua. Maratoneja hän alkoi juosta vuonna 2005 ja ultria vuonna 2008. Vuonna 2011 Evangelisti juoksi Italian joukkueessa Winschotenin MM-kisoissa 100 km aikaan 7:47:35.

Viime vuosina hän on juossut yksinään pitkiä matkoja. Vuonna 2014 hän juoksi 6 päivässä Irlannin halki 400 km, vuonna 2015 Alpe Adria Trailin (Itävalta–Slovenia-Italia, 735 km) 11 päivässä ja Maltan halki 431 km 10 päivässä.

Evangelisti DUVin tietokannassa: http://statistik.d-u-v.org/getresultperson.php?runner=51479

Kotisivut: http://www.micheleevangelisti.com/
Facebook: https://www.facebook.com/MicheleEvangelisti.official/