The_Barkleys_Robbins

The Barkley Marathons 2018

The Barkley Marathons (100 mailia) juostiin Wartburgissa, Tennesseessä, USA:ssa 24.-26.3.2018. Kukaan ei selvinnyt maaliin asti, mikä tässä kisassa ei ole harvinaista.

(Artikkelikuva: runningmagazine.ca)

The Barkley Marathons -kisaa sanotaan maailman vaikeimmaksi juoksukisaksi. Siinä kierretään 5 kertaa 20 mailin reitti. Kisassa on nousua (ja laskua) yhteensä n. 18000 m.

Tapahtumaan kuuluu lisäksi 60 mailin (3×20 mailia) Fun Run. Eli ne, jotka pääsevät läpi 3 kierrosta, saavuttavat Fun Runin.

Kisan ideoija on Gary Cantrell, joka tunnetaan myös nimellä ”Lazarus Lake”. Kisa ei ole mikään puhdasoppinen juoksukilpailu, siihen kuuluu kiipeämistä ja jopa viemärin läpi könyämistä.

Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1986 lähtien, aluksi hieman lyhyempänä kuin nykyään. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että kukaan ei selviä maaliin asti annetussa aikarajassa – usealle osallistujalle jopa yhdestä kierroksesta selviäminen on tarpeeksi vaikeaa. Reitillä ei ole opastusta, osallistujilla saa olla (itse ostettu) kartta ja kompassi. Karttaan tulee lähtöpaikalla kopioida reitti. Reitillä on kaksi vesipistettä. Osallistujien tulee tuoda tietyiltä check-pointeilta siellä olevan kirjan sivu todisteena reitin kiertämisestä.

Osallistujamäärä on vuosittain ollut noin 35-40. Osallistujaksi voi hakea täyttämällä hakemuksen, jossa perustelee, miksi juuri minun pitää päästä mukaan. Valitulle osallistujille lähetetään mukaanpääsystä kertova ”valittelukirje”. Osallistumismaksu on vain 1,60 dollaria. Ensikertalaisten tulee tuoda mukanaan osavaltionsa auton rekisterikilpi, kokeneempien pitää tuoda mukanaan t-paita (aiemmat non-finisherit) tietynmerkkinen tupakka-aski (aiemmat finisherit).

Valintamenettely on siis hyvin hämäräperäinen. Se kuitenkin tiedetään, että tapana on valita mukaan yksi uhrilammas, ns. ”human sacrifice”, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa edes lähtöviivalle.

Lähtö tapahtuu, kun järjestäjä sytyttää tupakan. Tuntia sitä ennen töräytetään torvea. Tarkka lähtöaika ei ole etukäteen edes osallistujien tiedossa.

Kisan aikaraja on 60 tuntia (Fun Run: 40 tuntia, muille 3 kierrosta 36 tuntia). Reitin vaikeudesta kertoo, että tuo vastaa vauhtia noin 22:30/km (vain 2,7 km/h). Yksikään nainen ei ole koskaan selvittänyt kisaa ja kisan selvittäneitä miehiäkin on vähän (15): yhteensä 18 läpäisyä, joista Jared Campbell kolmesti, Brett Maune kahdesti.

Vaikuttaa siltä, että järjestäjän päätarkoituksena on nöyryyttää osallistujia tai sitten viritellä kisaa niin, että läpipääsy on lähes mahdotonta yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Siitä huolimatta osallistujista tuskin tulee olemaan pulaa tulevaisuudessakaan.

Suomalaisista kisaan on aiemmin otettu mukaan Marianna Zaikova (vuoden 2016 ”human sacrifice”) sekä Mikael Heerman, joka vuonna 2017 joutui keskeyttämään polvivamman takia toisella kierroksella.

Vuoden 2018 kisaan lähti 40 juoksijaa, joista 14 oli ollut mukana aiemminkin. Lähtö tapahtui lauantaina 24.3.2018 aamulla klo 9:33. Sää on ollut kylmä, sateinen, myös ukkosta on esiintynyt. Paikoin oli niin sumuista, että osallistujien oli vaikea nähdä eteensä.

Ensimmäisen kierroksen selvitti 21 juoksijaa (17 miestä ja 4 naista). Kolmannelle kierrokselle selvisi 5 juoksijaa:

Gary Robbins (CAN)
Guillaume Calmettes (FRA/USA)
Allie Beaven (GBR/SCO)
Johan Steene (SWE)
Valery Caussarieu (FRA)

Heistä viimeisimpinä mukana olivat Guillaume Calmettes ja Gary Robbins, joista kumpikaan ei selvinnyt kolmatta kierrosta määräajassa maaliin.

Kotisivut: http://barkleymarathons.com/
Lisää Barkleystä: http://www.mattmahoney.net/barkley/