Kilpailun reitti kiemurtelee pohjoisesta etelää kohti läpi kauniiden maisemien: pääasiassa paikallisia pikkuteitä läpi vehmaiden viinitilojen, kauniiden pikkukylien kääntyen loppua kohti vuoristoisemmaksi jyrkkine serpentiininousuineen. Aikaa taivallukseen on varattu 18 vuorokautta, päiväosuudet ovat keskimäärin 65 km:n mittaisia.

Ennen starttia täytämme pienet pullot Atlantin vedellä aaltojen tyrskytessä satamalaituriin. Juoksijat kuljettavat pulloja mukanaan vyölaukuissa tehtävänään viedä vesi Välimerelle. Starttipistooli sanoo:” BANG…!!!” Vaelluksemme on alkanut.

Ensimmäisenä aamuna juoksemme yhdessä noin 15 km ulos Roscoffin kaupunkialueelta. Sen jälkeen ”estraadi” on vapaa. Juoksijat taivaltavat jokainen omaa tahtiaan kohti etelää auringon porottaessa lähes helteisissä lukemissa. Pikkuhiljaa maisema muuttuu mäkisemmäksi. Toisen päivän aamuna etenemme aamusumun keskellä kaunista joenuomaa pitkin kohti Pontivyn kylää, jossa majoitumme idyllisen keskustan lähellä olevaan urheiluhalliin. Vaikka suihkun vesi on jäätävän kylmää ja yhteismajoitus jumppasalin lattialla ei ole herkkua kipeytyneille koiville, kaikilla tuntuu riittävän rehtiä retkeilyhenkeä.

Sitä seuraa koitoksen pisin etappi. 77 km:n taival päätyy 18 km:n maastojuoksuosuuteen. Vaativan ja raskaan päivän kunniaksi kilpailun organisaation on varannut maalialueelle kylmää olutta. Ja kylläpäs se maistuukin.

Päivät kuluvat toinen toisensa jälkeen. Chateaubriantin alueella, keskellä kuuluisia ”pihvi-alueita” kohtaamme laitumilla runsaasti Entrecoten raaka-ainetta. Härät kulkevat laitumilla vapaasti, vain heppoiset sähköpaimenaidat välillämme. Takajalkoja potkiessaan ne tuijottavat outoja ohikulkijoita tiukasti silmiin. Itse matadorin punaisessa juoksu-asussani en tunne suurempaa mielenkiintoa lähempää tuttavuuteen heidän kanssa. Suureksi onnekseni selviydyn ehjin nahoin läpi Keski-Ranskan karja-alueen.

Hetkeä myöhemmin ylitämme viineistään kuulun Loire-jokilaakson. Maisemat muuttuvat entistäkin vehmaimmaksi. Kauniit palatsit laajojen viiniviljelmien keskellä houkuttelevat pysähtymään, mutta valitettavasti kilpailuhenkisyyteni ei anna aikaa tutustua kellareiden aarteisiin. Joten ei muuta kuin eteenpäin…

Seitsemännen päivän etappi päättyy Monts-Guesnesin kylän kaupungintalon kauniiseen puistoon. Pikkuruisen kylän kaupungintalo on pikemminkin valtava palatsi. Siinä lienee huone jokaiselle pikkukylän asukille, ihmettelen väsyneenä maaliin tultuani. Mäkisen etapin 57 km tuntuvat ainakin 97 km:n mittaisena turvonneissa nilkoissani. Mutta jalkakivut unohtuvat kaupunginjohtajan tarjoamalla illallisella. Ranskalainen illallinen linnan juhlasalissa on hauska kontrasti muuten askeettiseen elämäämme.

Seuraava päivä on minulle hyvin tärkeä. Ohitamme tärkeän risteyksen. Se on vaatimaton maalaisteiden risteys keskellä aavaa peltoaukeaa, keskellä ei mitään. Mutta minulle se on hyvin tärkeä. Pysähdyn hetkeksi. Kaksi vuotta aikaisemmin olin seisonut samassa risteyksessä. Silloin olin matkalla lännestä itään, Lissabonista Moskovaan. Nyt juoksen halki saman risteyksen pohjoisesta etelään. Transe Gaule -kisan reitti on kohdannut Trans Europe Foot Racen reitin. ”Hiljaisen hetkeni” kunniaksi hörppään urheilu-juomaa, imaisen energiageelin ja jatkan eteenpäin…

Yhdeksäntenä päivänä alun hellekelit vaihtuvat äkillisesti kylmäksi kaatosateeksi. Puskemme 70 km armottomaan vastatuuleen. Vettä sataa vaakasuoraan. Se tuo mieleeni tuoreet mielikuvat Helsingin yleisurheilun MM-kisoista.

Sateesta huolimatta iloitsemme ylittäessämme kilpailun puolivälin. Kilpailun organisaatio on virittänyt maalinauhan jossa lukee koomisesti ”half-marathon”. Enää siis jäljellä ”vain” 583 km. Kaatosateesta johtuen juhlinta jää kuitenkin maalialueella vähäiseksi. Poistun välittömästi majapaikkaamme; äärimmäisen pieneen ja nuhruiseen urheiluhalliin, jossa minua odottaa jääkylmä suihku. Seikkailu on joskus sellaista…

Seuraava päivä tuo auringon taas tullessaan. Aamulla auringonsäteet luovat lähes ”raamatullisen” maiseman, kun auringon valo hohkaa aamu-usvan läpi. Kaunis peurapariskunta juoksee tie yli. Valitettavasti myös hirvenmetsästyskausi on alkanut. Hetkeä myöhemmin reitin varrella metsästystorvet soivat ja ajokoirat räksyttävät. Pienen maalaistien varrella on sankoin joukoin aseistettua väkeä. Nostan suosiolla käteni pystyyn ja totean ohi juostessani, että olen rauhoitettu eläin. Tällä kertaa punaisesta juoksuasustani on selvää turvallisuusetua. Päivän etapin maali on kukkulan laella Bourganeufin kylässä. Pohjois-Ranskan hienostunut kiviarkkitehtuuri on vaihtunut hivenen arkisempaan ja askeettisempaan rakennustyyliin.

Kilpailun viimeinen viikko on alkamassa. Yllätykseksemme silmiemme eteen avautuu kauniita lampimaisemia. Reitti kiemurtelee kukkuloiden lakien yli muuttuen vähitellen vuoristoksi. Kiemurtelevaan maalaistiehen on maalattu kannustushuutoja Miguel Indurainille ja muille Ranskan ympäriajon legendoille. Juoksemme hetken Tour de Francen entistä kilpailureittiä. Lehmän kellojen kilistessä ohitamme kilpailun korkeimman pisteen. Olemme nousseet 1200 m:iin. Kaunis alamäkivoittoinen serpentiinitie johdattaa meidät Aurillacin kylään.

Korkeimman pisteen jälkeen ilmasto muuttuu ratkaisevasti. Välimeren läheisyys tuo helteet tullessaan. Päivälämpötilat ylittävät 30 C astetta. Pikimusta uusi asvaltti tuplaa lukemat. Alamäkivoittoisen 16. päivän jälkeen taistellaan ”Vuoriston Kuninkuudesta”. Toiseksi viimeinen etappi on nimetty juhlavasti ”Grand Prix de La Montagneksi”. Yhteenlaskettua nousua reitillä on 1150 metriä.

Viimeisenä päivänä suunnittelemme yhteistä maaliintuloa. Toteamme kuitenkin juoksuvauhtiemme olevan niin erilaiset, että kärjen juoksijat joutuisivat odottelemaan lähes kuutisen tuntia viimeisiä. Joten päätämme edetä jokainen omaa tahtiamme. Viimeinen etappi päättyy Välimeren rannalla sijaitsevaan Gruissanin kylään.