Normandia

Mare Nostrum

Mare Nostrum on etappijuoksu Euroopan rannikkoa pitkin.

Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tapahtuma,

Reitti on jaettu 100 km:n mittaisiin osuuksiin, jotka juoksevat eri ryhmät/henkilöt. Aikaa osuuden juoksemiseen on 24 tuntia.

Mare_Nostrum_map
Mare Nostrum -reitti

Ensimmäisen osuuden on tarkoitus alkaa 1.7.2019 Cadzand’ista, joka on Hollannissa, Belgian vastaisella rajalla.

Reitillä ei ole huoltoa, joten siitä on itse huolehdittava. Osanottajien tulee matkalla ottaa valokuvia, joista sitten kootaan kuvakirja koko reitiltä. Osuudet alkavat aamuisin klo 7:00.

75 ensimmäistä osuutta (kesä-heinä-elokuu) on avattu ilmoittautumiselle. Noiden osuuksien jälkeen viestin pitäisi olla Portugalin rannikolla. Juoksu jatkuisi Välimeren ja Mustanmeren rannikon kautta Venäjän rajalle. Sen jälkeen juoksu jatkuisi Kuolan niemimaalta pitkin Skandinavian rannikkoa, Itämeren rantoja pitkin kohti Pohjanmerta ja Belgiaa.

On todennäköistä, että aiottuun reittiin tulee muutoksia, koska joka paikassa ei saa juosta tai ei ole turvallista juosta.

Osallistumismaksu on 199 €, joten järjestäjille kertyisi varsin iso potti, jos kaikki osuudet ”myydään”. Huolestuttavaa on, ettei järjestäjien nimiä tai yhteystietoja ole saatavilla.

Kotisivut: https://www.runthemarenostrum.com/
Facebook: https://www.facebook.com/RunTheMareNostrum/