Avainsana-arkisto: Torino

Torino 24h 2015 MM/EM-kisojen tulokset

24 tunnin juoksun MM/EM-kisojen viralliset tulokset tulivat IAU:n sivuille varsin pian kilpailun päättymisen jälkeen.

Tulokset

Kilpailijat juoksivat keskimäärin 181,663 km (miehet 188,394 km, naiset 171,867 km)

Jatka lukemista Torino 24h 2015 MM/EM-kisojen tulokset

Torinon 24 h juoksun MM/EM-kisa on käynnissä

Kilpailu käynnistyi lauantaina 11.4.2015 klo 11:00 Suomen aikaa. Kilpailuun on ilmoittautunut mukaan 194 miestä ja 134 naista yhteensä 42 maasta. Kisassa kierretään 2000 m:n pituista reittiä, tosin ensimmäinen kierros on 1650 m. Kisassa ratkaistaan miesten ja naisten maailman ja Euroopan mestaruudet henkilökohtaisessa ja joukkuesarjassa. MM/EM-kisan osallistujien lisäksi mukana on samaan aikaan n. 180 avoimen sarjan juoksijaa, jotka eivät kilpaile arvokisamitaleista.

Kilpailun reaaliaikainen tulosseuranta. Järjestäjien mukaan tulokset päivittyvät n. 20 minuutin välein. Käytännössä näyttävät päivittyvän noin tunnin välein.

Kilpailu on raskas myös huoltotiimille, jonka tulee olla varautunut kaikkeen ja avustaa juoksijoita parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Tänne pyritään välittämään tietoa välituloksista ja Suomen joukkueen kuulumisista.

Team_Finland_Torino_24h_2015_small.jpg
Team Finland – IAU 24h World and European Championships 2015 – Torino, Italy
Men: Smeds, Hyppölä, Forsell, Louhivuori, Tomppo, Ikäläinen, Kalliola, Welling
Ladies: Liukka, Antell, Ossberg, Hänninen, Toivonen, Honkala, Thorström

Jatka lukemista Torinon 24 h juoksun MM/EM-kisa on käynnissä

Torinon 24 h juoksun MM-kisan mielenkiintoiset nimet

Yoshikazu Hara
Yoshikazu Hara (Japani)
Torinon MM-kisojen (11.-12.4.2015) kuumin nimi on Japanin Yoshikazu Hara. Hän on syntynyt 13.8.1972 ja aloitti juoksemisen 20-vuotiaana. Vuonna 2011 hän voitti Aasian mestaruuden 100 km:llä ajalla 6:52:03. Vuonna 2012 hän juoksi 100 km aikaan 6:33:32 (Lake Saroma, Japani). Joulukuussa 2012 hän juoksi 12 tunnissa 160,8 km välituloksena Soochow’in 24 tunnin juoksussa Taipeissa. Tällöin matka katkesi 172 km:n jälkeen, mutta jo seuraavana vuonna (2013) hän juoksi siellä 24 tunnissa 273,650 km ja viime joulukuussa samassa paikassa peräti 285,366 km.
Hara on ammatiltaan lääkäri (hengitystiet) ja juoksee yleensä työmatkansa (10 km suuntaansa). Kisoihin valmistautumiseen kuuluu mm. 50 km:n lenkit vuoristossa. Viime vuosina hän on osallistunut myös polkukisoihin, mutta tasamaan juoksu kulkee paremmin. Hara on vahvatekoinen juoksija, kilpailuissa hän juoksee vain urheilujuomaa ja geelejä nauttien. Tältä vuodelta hänellä on Uudesta-Seelannista 100 km:n polkujuoksu, jolta tuli 3. sija ajalla 8:12:14.

Jatka lukemista Torinon 24 h juoksun MM-kisan mielenkiintoiset nimet