Elsie Humphries halusi todistaa, että nainen on yhtä kestävä kuin mies. Hän lähti kävelylle maailman ympäri miehensä Harry Humphriesin kanssa.
Kumpikin heistä on syntyjään britti, mutta myöhemmin USA:n kansalaisia. He lähtivät 46000 mailin matkalle New Yorkista heinäkuussa 1911.
Alun perin hänen nimensä oli Elizabeth Ann Yates (s. 1883), mutta esiintyi Kanadassa nimellä Elsie Kelsey. Vuonna 1910 hän meni New Yorkissa naimisiin Harry Humphriesin kanssa.
Vuonna 1911 pariskunta sopi Polo Magazine lehden kanssa 10000 dollarin vedon siitä, että he kävelevät maapallon ympäri. He kävelivät Pohjois-Amerikassa lähes 4000 mailia ja siirtyivät sitten Eurooppaan. Aviomies keskeytti vuonna 1912. Elsie joutui keskeyttämään vuonna 1914, kun ensimmäinen maailmansota alkoi. Hän oli tällöin Pariisissa, mutta joutui palaamaan Kanadaan.
Myöhemmin Elsie meni uusiin naimisiin ja eli lopun ikäänsä nimellä Elizabeth Norman.
Helsingin Sanomat 19.9.1912:
Mrs Elsie Humphries, jalkamatkalla maapallon ympäri
Kaikille muille kuolevaisille paitsi sanomalehtimiehille osoitti kello eilen illalla jo sangen myöhäistä aikaa, kun tämän lehden ”kaikki-toimelias” ja ehtivä hra päätoimittaja ilmoitti allekirjoittaneelle, että mrs Harry Humphries oli saapunut Helsinkiin ja odotti Helsingin Sanomain haastattelijaa.
Kotvan myöhemmin mrs Humphries ja tämän kirjoittaja kohosivat hotelli Kämpin hissillä hänen huoneeseensa ja haastattelu alkoi. Itse asiassahan on väärin sanoa, että huoneessa n:o 68 syntyi haastattelu, sillä todellisuudessa tämä nuori, tarmokas amerikalainen rouva oli jo oppinut kaiken maailman sanomalehtimiesten kyselyt ulkoa, joten tehtäväkseni jäi katsella, kuulla ja kirjoittaa.
Aluksi kysyin matkan tarkoitusta. Hänen päivänpolttamille kasvoilleen kohosi puolittain hapan ilme:
– Well, löin kymmenentuhannen dollarin vedon ehtiäkseni neljässä vuodessa jalkasin kiertää maapallon tärkeimmissä maissa, mutta you know, tuo raha on vain sivuseikka ja pääasia on pyrkimykseni näyttää, että nainen uskaltaa tehdä tuon retken yhtä hyvin ja pian kuin mieskin.
Olin tällä välin silmäillyt kertojatarta hänen istuessaan nojatuolissa vastapäätäni. Hän on lyhyenlainen varreltaan, käyttäen n.k. khaki-kankaasta, s.o. hiekanvärisestä englantilaisesta ja amerikalaisesta univormu-kankaasta valmistettua pukua. Hame on sangen lyhyt ja syyn näen tarkemmin eräästä ruotsalaisesta lehdestä: matkan varrella sitä on täytynyt jo kahdeksan kertaa lyhentää. Pusero on avokaulainen ja rintaan on ommeltu Amerikan liput ristiin, samoinkuin muutamia lauseita selonteoksi kuka kulkija on. Päässä hänellä oli kangashattu, jaloissa varsin juhlallisen suuret ja pitkävartiset nauhakengät. Ja vyöllä äkkäsin revolverikotelon , josta pilkisti esiin oikea browninki sitä parasta mallia.
Hän nousi ja alkoi kaivaa käsilaukustaan papereita.
– Tässä on passini, hän sanoi näyttäen komeata plakaattia. Se lähetettiin minulle Tukholmaan, sillä tähän saakka en ole sellaista merkillisyyttä tarvinnut. Niin ja ajatelkaas teidän tullianne! Penkoivat kaikki minun paperini ja tavarani aivan nurin. Aivan jo pisti harmiksi tuollainen tunkeilevaisuus. Ajattelin, että hakivat aseita ja minä kun otin taskusta kourallisen revolverin patruunia, niin jo ällistyivät. Ei niitä sentään monta ollut ja niin heittivät minut rauhaan. Minulle näet on selitetty, että venäläisille virkailijoille ei auta puhua järkeä, vaan tulee nauraa niille päin naamaa, niin sitte heistä pääsee.
Hän sieppasi tukun kirjeitä.
– Tässä on suosituksia.
Katselimme niitä. Oli tunnetuilta, jos näillä mailla tuntemattomiltakin. Sitten tuli valokuvien vuoro. Niitä oli vähän enään jäljellä. Suurin osa oli myyty, toisia olivat lehdet vieneet koskaan palauttamatta. – Valitsin parhaan jälellä olevista. Huomenna sen näette. – Käytin tätä väliaikaa hyväkseni saadakseni vielä tietää hänen matkastaan yhtä ja toista.
– Läksin New Yorkista heinäkuussa 1911. Suuntasin matkani Kanadaan ja kiersin New Foundlandin sekä Nova Scotian. Halifaxista matkustin Lontooseen ja sieltä tulin jalkasin Liverpooliin. Manchesterissa uupui mieheni ja niin jatkoin yksin. Liverpoolista läksin Walesiin ja Irlantiin, josta siirryin Skotlantiin. Kaikkialla oltiin minulle ylen ystävällisiä. Esitelmiäni kuulemaan saapui runsaasti yleisöä ja varsinkin naiset juhlivat minua suuremmoisesti.
Hän antoi minulle tukun englantilaisten lehtien leikkeleitä. Nyt jälestä päin luettuani ne, myönnän kernaasti, että hänen kehumisensa on täysin oikeutettua.
– Skotlannista matkustin Norjaan- Siellä otti kuningas Haakon minut puheilleen. Hän on hauska mies. Ei mitään hoviseremonioja. Juteltiin kuin tutut ihmiset keskenään. Lähetin sitte hänelle syntymäpäiväkseen Ruotsista sähkösanomallisen onnittelun ja kas tässä Haakonin vastaus.
Luin sähkösanoman. Aivan oikein: Haakon R.
– Tanskassa kiertelin 7 päivää kulkien sinä aikana yhteensä 224 engl. peninkulmaa. Kööpenhaminassa ei Kristian ollut kotona eikä Tukholmassa Kustaakaan, niin etten tavannut heitä enkä edes prinsseistäkään ketään.
(Suuri suru!)
– Mutta Ruotsissa oli muuten hauskaa. Kauhean ystävällisiä ihmisiä Tukholmassa. Oikein iletti kulkea kadulla ja jos mitä kysyin, niin heti sen ostivat minulle. Hääpäiväni vuosipäivä sattui siellä ollessani ja heti pistivät komeiksi illallisiksi.
– Mutta oli siellä ikävääkin Ruotsissa. Jossain tiellä etelässä päin eksyin muuanna yönä. Sähkölampustani oli voima loppunut ja tulitikkuja käyttämällä koetin löytää tien pieneen kauppalaan. Ajoin vihdoin eräästä talosta lihavan eukon keskellä yötä jalkeille ja huusin sille minkä kurkusta taisin: ”Jorden rundt”. Siitä se arvasi kuka olen ja neuvoi oikealle tielle. Niin, katsokaas, nuo ruusutkin ovat Ruotsista, hän viittasi komeaan kukkavihkoon pöydällä.
Aioin tehdä taas orienteeraavan kysäisyn, mutta hän ehätti edelle.
– Keltainen on lempivärini. Se tuottaa minulle onnea. Mitenkähän minun käy kun tässä minun huoneessa ei olekaan keltaisia seinäpapereita, ei mitään keltaista?
Katsoin asiakseni keskeyttää ja vakuuttaa, että kyllä huomenna hankkivat kunhan ehtivät, eihän näin yöllä…
– Sitäpaitsi, hän jatkoi, minulla on kiinalainen talismani taskussa ja sekin tuottaa onnea. Kirkossa käyn joka sunnuntai, muuten seuraavina päivinä käy hullusti. Skotlannissa eräs gentlemanni otti kultaisen sormuksen sormestaan, katsokaa merkkiä, se on vapaamuurarien sormus. Lähetän hänelle tuon tuostakin kirjeen ja painan siihen vapaamuurarien sinetin, että hän tietää minun olevan hengissä. Se on mainio kapine. Heti vaan jos joudun vaaraan, ilmoitan vapaamuurarille ja apua tulee.
– Kauanko aiotte viipyä Helsingissä? uskalsin kysyä kellon jo kiertäessä uutta tuntia.
– Muutamia päiviä. Aion pitää esitelmiä matkastani ja näyttää filmejä jossakin elävien kuvien teatterissa. Sitten lähden jalkasin eteenpäin Pietariin, Moskovaan, Saksan kautta Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan, josta matkustan Egyptiin ja lähden sieltä jalkaisin taivaltamaan pitkin Afrikan itärantaa Madagaskarille. Sieltä siirryn Intiaan, Kiinaan, Japaniin, Australiaan, Peruun ja sieltä vihdoin läpi Etelä- ja Keski-Amerikan aina Floridaan saakka.
– Nyt olette kulkeneet 8000 engl. peninkulmaa vuodessa. Kuinka aiotte ehtiä jälelläolevat 40000 peninkulmaa vajaassa kolmessa vuodessa? kysyin epäilevänä.
– Well, alussa on kaikki mennyt hitaammin kuin luulin. Mutta kyllä varmasti vielä voitan, hän vakuutti iloisin elein.
Tosin keskusteluamme jatkui vielä kauankin, mutta riittänee jo tämä tarina esittämään mrs Elsie Humphries’in suomalaiselle yleisölle.
Kertoja.
(Syyskuussa 1912 rouva Humphries esiintyi muutaman kerran teatteri Maximissa, Pohjoisesplanadi 39, Helsinki. Englanniksi pidetty esitelmä tulkattiin sekä suomeksi että ruotsiksi.)
Elsie Humphries
Uusimaa 25.9.1912:
Eilen klo 12,15 päivällä asteli Porvoon sillan yli kaupunkiin amerikatar Harry Humphries, joka on ottanut tehtäväkseen astella jalan maapallon ympäri neljän vuoden kuluessa. Vanhan museon torilla kohtasi reportterimme tämän kuuluisan vaeltajan ja lyöttäytyi hänen kanssaan juttusille. Mrs Humphries puhuu englantia ja vain jonkun verran ruotsia. Hän on pienehkö vaaleaverinen rouva; kasvojen hipiä tuore ja kun hän puhuu, joka käy sangen vuolaasti, on hän pelkkänä hymynä.
Wiborgs Nyheter 1.10.1912:
En kvinlig globetrotter Mrs. Humphries, som vandrar världen rundt, anlände i går till staden.