Kuinka suomalainen juoksee?

Kysymys on monen mielestä ylen typerä. Koko maailmahan tuntee Kolehmaisen ja tietää siis, mihin suomalainen silläkin alalla pystyy. Mutta oikeastaan asia ei suinkaan ole niin helpolla ratkaistu. Katselkaapa vain kerrankin, millä tavoin Helsingissä eri-ikäiset ja -kokoiset, -pituiset, -paksuiset ja -painoiset henkilöt viime sekunnilla riennättävät tomumajaansa lähtemäisillään olevaa raitiotievaunua kohden, niin myönnätte, että meillä Kolehmaiset ovat surkean pienenä vähemmistönä. Me emme siis suinkaan voi kysymystä kuitata vain ylhäisesti viittaamalla urheilukilpailuissa saavutettuihin ennätyksiin, jotka ovat aivan yksipuolisia. Se, joka haluaa saada täydellisen kuvan Suomen kansan juoksutaidosta sekä vauhtiin että etenkin juoksutapaan eli ”tyyliin” katsoen, tekee viisaasti, jos rupeaa raitovaunun konduktööriksi. Tai jollei se miellytä, niin — Suomen murteiden tutkijaksi.

Niinpä juuri. Sillä suomen kielen monet murteet ovat todella erinomaisen rikkaita myös sellaisissa sanoissa, jotka kuvailevat erilaatuisia juoksutapoja. Tekeepä mieleni esittää muutamia esimerkkejä juuri tältä alalta. En huoli ruveta tässä niitä millään tavalla ryhmittelemään, luettelen sanat aakkosellisessa järjestyksessä vain; enkä selityksiäkään liitä kuin muutamiin, enimmät kun ilmankin ovat jokaiselle ymmärrettäviä. Useimpia näistä sanoista käytetään tavallisesti juosta-sanan yhteydessä, siis esim. juosta haihatella, juosta lonkuttaa, juosta pylkentää j.n.e., mutta tästä olen lyhyyden vuoksi luetellut nuo juoksutapaa erikoisesti kuvaavat sanat yksinään. Suurin osa sanoja on Savosta, osa Hämeestä, Pohjanmaalta, Uudeltamaalta ja Karjalasta.

haihatella (eksyksissä)
hempasata
hemputtaa
hepotella (keveissä vaatteissa)
hilppaista
hilppoa
hippaista
hipsutella (kevein, kuulumattomin askelin)
hissuttaa
hompsottaa (niin että hameet rumasti kinttuihin käyvät)
huhkaista
huhkia
huippia
hujottaa
humpatella
humpertaa
huntata
hurauttaa
hutkeltaa (kissa pitkin hankea)
hympertää
hynttyyttää (nyytit kainalossa)
hyrryttää
hyypertää
hölkkäistä
hölkytellä
hölkyttää
hölkätä
hölköttää
hölskytellä
hössöttää
hötköttää
jolkutella
jolkuttaa (susi)
jollottaa (pitkä kirkkovene juosta jollottaa)
jotkottaa
julkuttaa
jumpertaa
jurnutella
jutkuttaa
jönkötellä
kakertaa
kapittaa (lammas kalliolla)
kapristaa (pojat juosta kapristavat kilpaa)
kapsutella
keppaista
kepsutella (kettu on juosta kepsutellut jäällä)
kinnota
kipaista
kipittää (nopein, pienin askelin)
kippaista
kirmata
kirmaista
kitvetellä
klenkuttaa
klipata
kutjottaa (tyhjämahaisena)
könkkäistä (kuten vanha, laiha ja jäykkä hevonen)
köpittää (ukko)
köppäistä
köpsytellä
laakottaa
laapottaa
lekertää (lampaat juosta lekertävät, tasaisesti, yhdessä laumassa)
lekkaista
lengotella (sääret levällään)
lipotella (paljain jaloin)
lipata
lippaista
lirputtaa
livistää
loikkaista
loikkia
lonkutella (väljissä kengissä)
lonkuttaa
lopsutella (niin, että jalat lopsavat)
luntata (juosta lunttasi tänne asti ihan tyhjän tähden)
lynkkäistä
lynkätä
lynkyttää (ontuen)
lökkäistä
lömpöttää
lönkkäistä (huono hevonen juosta lönkkäisee)
lönkätä
lönksöttää
lönkyttää
lönköttää
löntystää (karhu)
lötköttää
lötöstää (veltosti)
löyhötellä (tyhjänpäiten)
mankertaa
mukeltaa (lihava, pyöreä koira)
narskutella (parkuvissa kengissä)
netkutella (niin että jalat polvista notkahtelevat)
nilkutella
nytkytellä (hevonen juosta nytkyttelee rekikelissä, kun ei ole kiirettä)
paakertaa (lapsi äitinsä perässä)
paapertaa
paapottaa
painaltaa
peipottaa (västäräkki vaon harjalla)
piipertää (hiiri, pikkulintu, lapsi)
pikeltää
pikittää
pinkaista
porhaltaa
pylkkäistä
pylkätellä
pylkentää (jänis juosta pylkentää, sen takapuoli keikkuu juostessa)
pötkiä
pötköttää
raksutella (terävässä raudassa oleva hevonen juosta raksuttelee kierällä jäällä)
rempata
remputtaa
repata
reppaista
reputtaa
ressuttaa
reuhottaa (liivit auki)
reuhtoa
riehkaista
riehottaa
rimppaista (sääret paljaina)
rimpotella
ritvotella
ritkutella (pehmeästi, notkeasti kuin kettu)
riuskutella (jotta hiekka, lumi, jäänsirut sinkovat)
ruikkia (paljain pitkin koivin)
ruipotella
rynnistää
sivaltaa
sipsutella
sojottaa
suikkelehtia (väkijoukossa)
taapertaa
taapottaa
tepsuttaa
tessuttaa
telkentää (pieni poika isänsä rinnalla)
tipsutella
tormatella
touhottaa (tyhmästi, päämäärättömästi)
tuupertaa (lumessa)
tököttää (suorana ja jäykkänä)
töpöttää
vaapertaa
vaaperrella
vaappua (horjuen)
vatkata (likaista ja upottavaa peltoa pitkin)
veppaista (piikkohousut jalassa)
vikeltää
vilistää
vilkatella (metsässä, niin että puiden lomitse vilkkaa)
viuhtoa
vouhottaa
vupeltaa (kömpelö koiran pentu)
väännätellä
vökkäistä

Onhan niitä jo tässäkin melko määrä oivallisia sanoja. Eikä luettelo ole likimainkaan tyhjentävä. Savolainen ystäväni, joka enimmät ainekset on antanut, kertoo, että hänellä niitä kotimurteestaan on kerättynä vielä ainakin toinen mokoma lisää! Ja runsaasti niitä on kaikissa suomen murteissa, vaikka ne ehkä eivät pystykään tässä kohden kilpailemaan savolaismurteiden kanssa.

On tarpeetonta edes huomauttaa, ettei tämä suomen kielen kuvailema rikkaus tietysti suinkaan rajoitu vain eri ”juoksutyyleihin”, vaikka nyt aivan umpimähkään tulin valinneeksi näytteitä juuri siltä alalta. Kielemme on tässä suhteessa kauttaaltaan yhtä uhkuavan runsasta.

Tämä puhe suomen kielen rikkaudesta ei suinkaan ole vain tyhjää kerskumista. Koettakaapa, kielitaiturit, kääntää toisiin kieliin edes yllälueteltuja sanoja, esimerkiksi ruotsiin. Siitä ei synny mitään, korkeintaan ehkä jotakin viheliäistä mautonta määrittelyä, tuotakoon translaattori vaikka Pohjanlahden takaa. Ja köyhiä ovat tässä suhteessa suomen kielen rinnalla muutkin Europan kielet.

Mutta suomenkin kielessä tämä suunnaton rikkaus on suureksi osaksi vain monien kansanmurteidemme eikä vielä kirjakielemme omaisuutta, ja mikäli kansan murteet häviävät, sikäli menettää kirjakielemme mahdollisuuden niistä enää lainaamallakaan rikastua. Kansanmurteidemme aarteiden tallettaminen on sentähden mitä kiireellisin tehtävä. Paraikaa muodostumassa oleva ”Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö”, jonka tarkoituksena on juuri suomen kielen sana-aarteiden kerääminen, järjestäminen ja julkaiseminen, ansaitsee kaikkien isänmaallisten ja äidinkieltään rakastavien kansalaistemme lämmintä kannatusta. Meille on nyt yhdellä iskulla luoda vaikka niinkin suuri rahasto, että se taloudellisesti turvaa tämän suuren kansallisen yrityksen kokonaisuudessaan. On vain kaikkien oltava mukana.

Ranskalainen sananlasku sanoo:
”Richesse oblige”.
”Rikkaus velvoittaa”.
Suomen kielen rikkauskin velvoittaa!

18.4.1916 Savolainen