Reus ja Nagy Spartathlonin voittoon

Florian Reus (GER) ja Katalin Nagy (USA) voittivat Spartathlonin lopulta selvällä erolla kisan kakkoseen. Kilpailu oli korkeatasoinen ja jännittävä loppuun asti. Reus jaksoi lopun hyvin ja jätti lähes koko matkan kärjessä juosseen Dan Lawsonin (UK) lopulta 36 minuutin päähän. Kim Hansen (DEN) saavutti Lawsonia koko loppumatkan, mutta hävisi tälle vain hieman yli minuutin. Naisten kisassa Nagy ja Szilvia Lubics (HUN) olivat alussa vahvoja, mutta lopulta Nagy oli ylivoimainen. Toiseksi nousi Alyson Venti (USA). Lubics tuli kolmanneksi. Natasa Robnik (SLO) hävisi hänelle vain 8 minuuttia.

Suomi menestyi odotuksia paremmin. Janne Klasila joutui viime vuonna kuumeilun takia keskeyttämään. Tänä vuonna juoksi kulki hyvävoimaisena maaliin asti, tuloksena 8. sija. Suomalaismenestystä täydensivät Kari Ranta (22.), Tero Hyppölä (26.), Pasi Penttinen (31.), Noora Honkala (88.) ja Stefan Smeds (89.). Heistä Ranta ja Penttinen olivat ensikertalaisia Spartathlonissa. 373 matkaan lähteneestä maaliin asti selvisi 174 juoksijaa.

Jatka lukemista Reus ja Nagy Spartathlonin voittoon

Spartathlon 2015 on käynnissä

Spartathlon-juoksukisa (246,8 km) Ateenasta Spartaan on käynnistynyt perjantaiaamuna 25.9.2015 klo 7:00.

Matkaan lähti 373 juoksijaa (321 miestä ja 52 naista). Suomen kaikki 14 osallistujaa lähtivät hyvin matkaan.

Sää Ateenassa on pilvetön, lämpötila +22 astetta. Iltapäiväksi odotetaan noin +28 asteen lämpötilaa. Lauantaina saattaa tulla ukkoskuuroja.

Jatka lukemista Spartathlon 2015 on käynnissä

Spartathlon-väliajat 2012-2014

Tänä vuonna Spartathlon-kisasta on tulossa chippi-väliaikoja useammasta paikasta kuin aiemmin. Vuosien 2012-2014 väliaikoja tarkastelemalla huomaa, ettei kisan voittaja ole ollut johdossa vielä 80 km:n kohdalla. Seuraaviin taulukoihin on koottu väliajat kuuden parhaan sekä suomalaisten osalta vuosilta 2012-2014. (Edit: lisätty v. 2015 väliajat)

Jatka lukemista Spartathlon-väliajat 2012-2014

Käytämme evästeitä sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja tietoliikenteen analysointiin. Emme käytä evästeitä mainonnan kohdentamiseen, sillä sivuillamme ei ole mainoksia. View more
Evästeasestukset
    Hyväksy    
    Kiellä    
Yksityisyys- ja evästekäytännöt
Yksityisyys- ja evästekäytäntö
Cookie name Active

Keitä olemme

Verkkosivustomme osoite on: https://ultrajuoksu.fi.

Mitä henkilötietoa keräämme ja miksi

Kommentit

Kun sivuston käyttäjät jättävät kommentteja sivustolle, keräämme kommenttilomakkeessa olevat tiedot, sekä käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen versiotiedot roskaviestien tunnistamisen helpottamiseksi. Kun vierailijat jättävät kommentin tälle sivustolle keräämme tiedon, joka on näkyvissä kommentointikentissä, IP-osoitteen sekä selaimen versioon liittyvät tiedot. Sähköpostiosoitteesta luotu anonymisoitu hajautustieto (hash) voidaan lähettää Gravatar-palveluun, jotta tiedetään onko kommentoija palvelun käyttäjä. Gravatar-palvelun tietosuojaseloste löytyy osoitteesta https://automattic.com/privacy/.

Media

Mikäli lataat kuvia tälle sivustolle, sinun tulee välttää sellaisten kuvien lataamista, joissa on tallennettu paikkatieto (EXIF GPS). Sivuston vierailijat voivat ladata ja katsoa paikkatietoa kuvista, joita sivustolla on.

Yhteydenottolomakkeet

Evästeet

Jos jätät kommentin sivustolle, voit valita nimen, sähköpostiosoitteen ja url-osoitteen tallennuksen evästeeseen. Tämä toiminto lisää käyttömukavuutta, koska lomaketta ei tarvitse täyttää jokaisella kerralla uudelleen kommenttia lisätessä. Evästetieto poistetaan selaimesta vuoden kuluttua. Mikäli sinulla on tili ja kirjaudut sivustolle asetamme väliaikaisen evästeen, joka päättelee tukeeko selaimesi evästeitä vai ei. Tämä eväste ei sisällä henkilötietoa ja se poistetaan kun selainikkuna suljetaan. Kun kirjaudut sisään asetamme useita evästeitä, jotka tallentavat kirjautumis- sekä näyttöasetuksesi. Kirjautumisevästeet poistetaan kahden vuorokauden kuluessa, näyttöasetuksiin liittyvät evästeet poistuvat vuoden päästä. Mikäli valitset “Muista minut” kirjautumisen yhteydessä, kirjautumistietojasi säilytetään kahden viikon ajan. Mikäli kirjaudut ulos, kirjautumiseen liittyvät evästeet poistetaan samassa yhteydessä. Mikäli julkaiset artikkelin tai muokkaat olemassa olevaa tallennamme selaimeen evästeen, joka sisältää muokattavan artikkelin ID:n. Eväste vanhenee yhdessä vuorokaudessa.

Muilta sivustoilta upotettu sisältö

Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.

Analytiikka

Kenelle jaamme tietosi

Kuinka kauan säilytämme tietoa

Mikäli jätät kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa. Tallennamme rekisteröityneiden käyttäjien (jos sellaisia on) käyttäjäprofiilien tiedot. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus nähdä, muokata ja poistaa omia henkilötietojaan milloin vain. Ainoastaan käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Verkkosivuston ylläpitäjät voivat nähdä ja muokata käyttäjäprofiilien tietoja.

Mitä oikeuksia sinulla on omaan tietoosi

Mikäli sinulla on käyttäjätili tälle sivustolle tai olet jättänyt kommentteja, voit pyytää koostetiedostoa omista henkilötiedoistasi, sisältäen kaiken henkilötiedon, jonka olet meille antanut. Voit myös pyytää henkilötietojesi poistoa. Oikeus omien tietojen poistoon ei koske sellaista henkilötietoa, joka meidän on säilytettävä ylläpidollisista, juridisista tai tietoturvaan liittyvistä syistä.

Minne lähetämme tietosi

Vierailijoiden kommentteja saatetaan tarkistaa automatisoidun roskapostiestopalvelun kautta.

Omat yhteystietosi

Lisätiedot

Kuinka suojelemme henkilötietojasi

Miten toimimme tietomurron tapahtuessa

Kolmannet osapuolet, joilta saamme henkilötietoa

Henkilötietoon liittyvä automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Toimialaan liittyvä lainsäädäntö

Save settings
Evästeasestukset